Sinikka Oravan mielestä hyvä eläintenhoitaja tulee toimeen kaikkien ihmisten kanssa ja kykenee pitämään monta rautaa tulessa samanaikaisesti.

 Sinikka Orava on työskennellyt yhdellä Suomen vanhimmista eläinlääkäriasemista, Evidensia Tampereella, sen perustamisesta eli vuodesta 1978 lähtien. Tuolloin klinikka palveli asiakkaitaan nimellä Eläinlääkäriasema Veter. Pyysimme Sinikkaa kertomaan, miten hoitajan työ on vuosien saatossa muuttunut.

”Eläimet ovat olleet elämässäni aina. Jo lapsuudenkodissani kasvatettiin rottweilereita ja jatkoin kasvatusta itsekin yli 20 vuotta. Tampereella oli nuoruudessani vain kaupungin eläinlääkäri, joka vastaanotti potilaita jonotusperiaatteella. Tarve kattavammille eläinlääkäripalveluille oli suuri.

Aprillipäivänä 1978 vietettiin kaupungin ensimmäisen yksityisen klinikan, Eläinlääkäriasema Veterin avajaisia. Oli hienoa saada kaupunkiin vihdoin oma eläinlääkäriasema, joten menin avajaisiin toivottamaan uudet eläinlääkärit Heikki Nurmen ja Tapio Palolahden tervetulleiksi. Olin tuolloin parikymppinen ylioppilas ja halusin kovasti töihin eläinlääkäriasemalle. Sanoin, etten tarvitse työstä edes palkkaa.

Parin kuukauden kuluttua sain puhelun, ja aloitin työt Veterissä heinäkuun viimeisenä päivänä 1978. Palkkaakin sain. Olin aina ollut kiinnostunut hoitotyöstä ja lääkkeistä ja olin aina elänyt koirien parissa. Kiinnostukseni eläinlääketieteeseen oli iso.

Vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin alalle tuli kahden vuoden mittainen eläintenhoitajakoulutus, johon Nurmen ja Palolahden kannustuksesta osallistuin. Koulutusta veti vastavalmistunut eläinlääkäri Outi Ahlström, joka työskentelee myös tänä päivänä Evidensiassa. Koulutus ja tentit sujuivat rutiinilla, olinhan jo toiminut hoitajana useita vuosia.

Kun Veter kasvoi, minut nimitettiin klinikkamanageriksi, jolloin vastuullani olivat muun muassa henkilöstö- ja laskutusasiat. Ne tuntuivat välillä vaikeilta, mutta olen oppinut, että voin aina pyytää apua. Parasta työssäni on ollut vuosien varrella se, että olen päässyt tekemään niin paljon erilaisia asioita ja saanut mahdollisuuksia oppia jatkuvasti uutta.

Hoitajan työ on muuttunut valtavasti, sillä eläinlääketiede kehittyy jatkuvasti. Alkuvuosina käytimme lasisia näyteputkia, jotka pestiin käsin ja kuivattiin uunissa. Kassana toimi lukittava lipas.

Olen ollut onnekas päästessäni näkemään läheltä, kuinka Suomen toisiksi vanhin eläinlääkäriasema on kehittynyt osaksi Euroopan laajuista eläinlääkäriasemien verkostoa. Henkilöstömäärä on vuosien varrella kasvanut, hoitotavat ovat muuttuneet ja laitteistot ovat kehittyneet valtavasti.

Hoitajalle tärkeä piirre on tietty nöyryys työtä kohtaan: vaikka osaammekin paljon, on aina oltava valmis oppimaan uusia ja erilaisia tapoja toimia ja tehdä asioita. Muita tärkeitä ominaisuuksia ovat positiivisuus, sosiaalisuus, kyky tehdä monia asioita samanaikaisesti ja priorisoida sekä tehokkuus, rauhallisuus ja huolellisuus.

Koska olen tehnyt klinikalla niin paljon muutakin, tuntuu välillä haastavalta hypätä takaisin jokapäiväisiin hoitajan tehtäviin. Vuosien varrella opitut kädentaidot, kuten verinäytteiden otto, kanylointi ja tassusiteen teko tulevat selkäytimestä, mutta osaa leikkaussalin laitteista käyttäessäni joudun turvautumaan ohjekirjaan. Uusia laitteita on niin paljon, eikä niiden käyttämisestä tule rutiinia, kun niitä ei joka päivä käytä.

Olen itse kasvanut ja oppinut työn mukana ja toisinaan mietin, miten uudet hoitajiksi valmistuvat pystyvät omaksumaan kaiken sen tiedon ja taidon, mitä tässä työssä nykypäivänä tarvitaan.” 

”Kun saa tehdä työtä jota rakastaa, työssä myös jaksaa"

”Eläinlääkäriasema Veter opetti aikoinaan tamperelaiset lemmikinomistajat ajanvaraukseen, sillä aiemmin eläinlääkäri oli palvellut saapumisjärjestyksessä kahtena arki-iltana viikossa. Ajanvarauksen käyttöönotto oli aivan uutta, ja erään asiakkaan ihmetys on jäänyt erityisesti mieleeni: ’Mistä voin tietää, että koirani on viikon päästä sairaana?’ Eläinlääkäriin oli totuttu menemään vasta, kun lemmikki oli hyvin sairas. Onneksi nykyään lemmikkejä hoidetaan enemmän myös ennaltaehkäisevästi, ja omistajat ovat eläinlääkäriin yhteydessä helpommin.

Asiakkaat ovat aina antaneet palautetta, sekä positiivista että negatiivista. Aiemmin palautteet käsiteltiin asiakkaan kanssa henkilökohtaisesti puhelimitse, ja asiat saatiin usein näin selvitettyä. Nykyään, jos negatiivista palautetta tulee, se näkyy ja kuuluu kauas sosiaalisessa mediassa.

Kaikki lemmikinomistajat ovat erilaisia ja tavoitteeni on päästä jokaisen asiakkaan kanssa hyvään lopputulokseen. Olen kokenut paljon onnistumisia niin sanotusti vaativien asiakkaiden kanssa, mikä on ehdottomasti yksi työni rikkauksista.

Positiiviset onnistumiset työssä jäävät mieleeni päivittäin. Toisinaan tulee epäonnistumisia, mutta niitä ei kannata jäädä murehtimaan. Epäonnistumiset ovat aina opettavaisia. Edellinen työnantajani ohjeisti minua armollisuuteen: ’Tekevälle sattuu, ja jos et tee mitään, et tee virheitäkään.’

Olen aina viihtynyt työssäni ja tullut töihin mielelläni. Välillä työ on kuitenkin väsyttänyt ja asiakaspalvelutyöstä on tullut rutiinia: silloin olen huomannut, etten pysty antamaan itsestäni normaalia 110 prosenttia. Se ei ole koskaan hyvä. Asiakkaalle pitää tehdä kaikki hienosti ja pistää vielä pikkuisen extraa, jotta hän lähtee klinikalta tyytyväisenä.

Ei tarvita muuta kuin se, että hetkeksi asettuu asiakkaan asemaan ja miettii, kuinka haluaisi itseään ja omaa lemmikkiään kohdeltavan. Tällöin työ tehdään hyvin ja asiakkaat ovat tyytyväisiä."